Maltti kasvaa iän myötä

Huoneessa on liuta leluja, mutta lapsi tahtoo juuri sen, joka on kaverin kädessä. Palapeli levitettiin pöydälle, mutta nyt kiinnostaakin palikoilla rakentelu. 3–4-vuotiaana lapsi kaipaa jo leikkikavereita, mutta opettelee vasta yhdessä toimimista. Vaikka vauhtia ja intoa riittää, välillä on hyvä pyrkiä rauhoittumaan yhden asian äärelle, oppia odottamaan vuoroaan ja jakamaan asioita kaverin kanssa.

Moni vauhdikkaan leikki-ikäisen vanhempi saattaa huomata, että lapsi osaa jo viihdyttää itseään ja rauhoittua hetkeksi omiin leikkeihinsä. Rauhallinen ympäristö on monelle paras paikka keskittymiselle. Toisille taas tulee hiljaisuudesta levoton olo. Silloin pitkäjänteiseen työskentelyyn saattaa innostaa vaikkapa musiikin kuunteleminen taustalla tai roikkuminen välillä puolapuissa. Kokeilun kautta huomaa, mikä kullekin lapselle sopii. Tärkeintä vanhemmalle on tunnistaa oman lapsen erityispiirteet, ja mikä toimii omalla lapsella.

Leikki-ikäisten taitoja ei kannata liikaa verrata toisiinsa, sillä taidot kehittyvät ajallaan. Maltti ja keskittymiskyky kasvavat iän myötä, mutta useimmat lapset tarvitsevat taidon vahvistumiseen harjoittelua ja aikuisen apua. Keskittymiskyky on tärkeä taito, joka vaikuttaa niin oppimiseen, kaverisuhteisiin kuin myöhemmin arjenhallintaan. Pienen lapsen kanssa keskittymistaitoa voi harjoitella leikin kautta. 

Keskittymistä vaativia leikkejä kannattaa leikkiä yhdessä lapsen kanssa tietoisesti. Ensin pieni hetki kerrallaan, ja sen onnistuessa aikaa hieman pidentäen. Keskittymistaito ei synny hetkessä, vaan on pitkäjänteistä tekemistä. Keskittymistä on hyvä harjoitella tuttujen ja lapselle mieluisien leikkien avulla, esim. palapeliä rakentamalla, palloa heittämällä tai piirtämällä yhdessä. Yhdessä keskittyminen ja positiivinen vuorovaikutus ovat avainasioita. Parasta on, jos leikki on jotain, josta sekä vanhempi että lapsi nauttivat.  

Kolmevuotiaana tuloillaan on tärkeä taito – tahtomisen opettelu. Uhma- tai tahtoikä on itsenäistymisen kannalta tärkeä kehitysvaihe. Oman tahdon opettelussa on pienelle hommaa ja tunteet lyövät välillä laineita. Kolmevuotiaalla ei ole vielä omassa pakissa työkaluja oman vuoron odottamiseen ja pettymysten käsittelyyn. Lapsi oppii saamastaan palautteesta, toistojen, tekemisen ja oman oivaltamisen kautta. Muiden antama käyttäytymisen malli on myös erittäin tärkeä.

Tunteita onneksi oppii hallitsemaan, kunhan ne saa ensin turvallisesti näyttää. Lapsen hankalatkin tunteet kannattaa siis toivottaa tervetulleiksi, vaikka ymmärrettävästi ne usein tuntuvatkin vanhemmista raskaalta. Myös silloin, kun lapsi satuttaa tai on epäreilu toiselle, tarvitaan aikuisen tukea ja läsnäoloa. Kielto toisen satuttamiselle on ehdoton, mutta lapselle pitää opettaa hankalien tunteiden ilmaisuun muita keinoja, jotka eivät aseta ketään vaaraan.

Ohjaaminen toimii usein paremmin kuin kieltäminen. “Anna Oliverin mennä ensin” auttaa lasta toimimaan selvemmin kuin kielto “älä ohita jonossa”. Myös kehuminen ja kannustaminen kannattaa: “Hienoa, että odotit ja annoit Oliverin mennä ensin”. Positiivinen ja kannustava kasvatus auttaa lapsen omien taitojen kehittymisessä.

Lapsi tarvitsee huomiota vanhemmilta ja läheisiltä aikuisilta: on tärkeä huomioida lapsen onnistumiset ja antaa niistä hänelle hyvää palautetta. Yleensä lapsi haluaa tehdä oikein, jos vain osaa. Yhteiset ohjeet, säännöt ja sopimukset auttavat häntä toimimaan, kun niistä puhutaan toistuvasti – ja kun aikuinen muistaa ne itsekin. Pienetkin onnistumiset kannattaa huomioida ja reagoida ne ääneen sanomalla. Positiivinen palaute vanhemmalta vahvistaa lapsen onnistumisen tunnetta ja minäpystyvyyttä. Näin lapselle syntyy tärkeitä onnistumisen kokemuksia. 

Artikkelia varten on haastateltu kasvatustieteiden tutkija Juho Honkasiltaa Helsingin yliopistosta.