Verkkokauppamaksuissa on tällä hetkellä häiriöitä. Korjaamme asiaa parhaillaan. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa.

Tekemistä lapsille kotiin
Itsenäistä puuhaa lapsille
Olemme koonneet perheiden avuksi kivaa tekemistä eri ikäisille lapsille. Näitä ilmaispuuhia lapsi voi tehdä itsenäisesti tai yhdessä vanhemman kanssa puuhaillen. Kaikki Oppi&ilon tuotteet on suunniteltu siten, että ne innostavat yhdessä touhuamiseen, mutta antavat tilaa myös lapsen itsenäiselle tekemiselle. Printattavat monipuoliset puuhapaketit löydät alla olevista linkeistä:
» Luontopuuhaa kotiin ja metsäretkelle
Tiedepuuhien parissa voi harjoitella yhdessä tutkimisen taitoja: havaintojen tekemistä, mittaamista ja tulkintaa. Innostumisen ja onnistumisen tunteet vahvistavat lapsen myönteistä minäkuvaa oppijana ja sytyttävät kipinän oivalluksien maailmaan.
Kivaa ja kehittävää puuhaa kotiin tilattuna
Puuhakorteilla ja puuhakirjoilla saa omatoimista ja kehittävää tekemistä lapsille. Poispyyhittäviä tehtäväkortteja ja -kirjoja voi tehdä aina uudelleen ja yhdestä puuhakorttipakasta riittää tekemistä myös useammalle lapselle samassa perheessä.
Maalaa vedellä -puuhakirjat ovat nousseet nopeasti suureen suosioon. Puuhakirjojen jujuna on se, että maalaamiseen tarvitaan vain vettä, joka loihtii värit esille. Taianomaista lapsista, eikä yhtään sotkua.
Uudenlaiset värityskirjat kotona puuhailuun
Tutustu suosittuihin Taikamaalaus- ja Maalaa vedellä -värityskirjoihin. Kasta pensseli veteen ja maalaa sillä sivuja: kauniit värit ja yksityiskohdat ilmestyvät sivuille kuin taiottuina! Taikamaalaus -tuotteissa värit häviävät kuivuttuaan kuvasta ja leikin voi aloittaa taas alusta.
Product grid
subtitle that can be added
Kehittävät nettipelit lapsille
Opettavaiset verkkopelit lapsille esim. kirjainten ja numeroiden opetteluun
Lue myös


Innostavia leikkejä pihalle ja metsäretkelle
Nappaa tästä talteen hauskat leikkivinkit pihaleikkeihin, kesämökille ja metsäretkelle.


Leikkiaika! Nappaa hauskat sisäleikkivinkit
Nyt on aika arvuutella eläimiä, liikkua ja leikkiä.
Tutustu joululahjavinkkeihimme ja osallistu arvontaan!
Joululahjavinkeistä löydät lahjasuosituksemme vauvasta koululaiseen. Lisäksi voit osallistua joululahjapaketin arvontaan.
Arvomme yhden 50 euron arvoisen Oppi&ilo-tuotepaketin kaikkien 15.12.2023 mennessä osallistuneiden kesken.
Voittaja saa valita mieluisimmat pelit&puuhat