Verkkokaupassa on häiriö ja tilausta tehdessä ei saa tilausvahvistusta, mutta tilaukset onnistuvat. Ongelma pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta haittaa!

Ilmainen toimitus  yli 35e tilauksiin

Pyyhittävä Eskaria kohti -puuhakirja 5-6 v

Harjoitellaan eskariinmenijän taitoja

Toimitusaika 2 - 3 arkipäivää
Harjoitellaan eskariinmenijän taitoja!Lue lisää
Eskarin aloitus on innostava ja vähän jännittäväkin asia lapsen elämässä. Eskaria kohti -puuhakirjan hauskoissa tehtävissä kurkistetaan eskariympäristöön ja harjoitellaan uusia taitoja. Monipuoliset puuhat kehittävät kynänkäyttöä ja hahmottamista, tutustuttavat kirjaimiin ja numeroihin sekä kannustavat pohtimaan tunnetaitoja. Oivaltamisesta syntyvä ilo vahvistaa oppimista ja motivoi tekemään tehtävät yhä uudelleen!

"Tässä on niin kivoja tehtäviä että en tiedä mistä voisin aloittaa!" Oivaltaessaan oli ihana nähdä onnistumisen iloa. Järjestykseenlaittotehtäviä pohdittiin välillä pitkäänkin. Eskaritaitojen rastituksessa kivasti tuli keskustelua ihan oikeastakin esikoulusta ja miten siellä toimitaan. Lopulta kuitenkin mielipidettä kirjasta kysyessä "Sokkelot ja yhdistelytehtävät olivat kivoimpia" "Tehdään tätä jooko joka päivä?"

Meillä on sekä 5- että 6-vuotias käyttäjä. Heille molemmille löytyy kirjasta sopivaa ja mieluista puuhaa. Ihanan värikkäät kuvat ja motivoivia tehtäviä!

Tuotetiedot
ISBN 978-952-63-6725-5
GTIN 9789526367255
Painosnumero ja -vuosi 1. painos, 2024
Tekijät Sonja Laitila
Sivua -
Mitat 29.7 cm x 21 cm x 1.7 cm