Tietoa aikuisille | Olipa kerran…

Olipa kerran…

Luetaan satua
On aina yhtä ihana tunne, kun pieni lapsi ojentaa kirjan, pyytää lukemaan sitä ja kaivautuu kainaloon kuuntelemaan. Siinä sitten istumme lumoutuneina yhdessä, ja mielikuvituksemme saa siivet. Yhtä ihana on katsella lasta, joka lojuu sängyllä tai sohvan nurkassa uppoutuneena lukemaan itselleen mieluista kirjaa.


Annetaan mielikuvitukselle kyytiä!

Muistan aina sen hetken, kun sain ensimmäisen oikean oman kirjan. Kirja oli ”Taikatiuku”, siinä oli kuunnelmasatuja, ja sen oli toimittanut lapsuuteni legendaarinen radiotoimittaja Markus-setä. Itse en osannut tuolloin vielä lukea, mutta mummoni luki kirjan satuja minulle ääneen. Odotin malttamattomana ensimmäistä lukutuokiota, ja jo Taikatiuku-sadun ensimmäiset virkkeet saivat mielikuvitukseni lentoon: ”Suuren sankan metsän reunassa oli kerran pieni, punainen mökki. Siinä asusti vanha Martta-muori kahden lapsenlapsensa kanssa.” Tuo metsänhaltijattaresta, karhusta, Mylly-Matista, hevospaimenesta, Kultakutrista, Isovelhosta, kotitontusta ynnä muista kiehtovista hahmoista kertova ”aarrearkku” on yhä kunniapaikalla kirjahyllyssäni. Olin ihan pienenä katsellut kuvakirjoja, mutta Taikatiuku oli minusta ”oikea kirja”, koska siinä oli paljon tekstiä ja vain muutama kuva. Kun mummo luki, sain itse kuvitella henkilöt ja satuhahmot, maisemat ja eläimet, surut, pelot ja ilot. Kaikki aistit valpastuivat tekstin avulla, eivätkä kuvat antaneet liiaksi valmiita vastauksia. Ääneen lukeminen ruokki mielikuvitustani, ja uskalsin heittäytyä omien tunne-elämysteni rikkaaseen maailmaan. Rohkenin syöksyä vaarallisiin seikkailuihin ja kokea selkäpiitäkarmivan jännityksen ja sadun onnellisen lopun synnyttämän helpotuksen omalla tavallani mummon turvallisessa kainalossa.

Rikastutetaan sanavarastoa!

Sanat synnyttävät teksteistä monenlaisia tunteita ja tulkintoja – ja niin on myös lastenkirjoissakin tarkoitus. Sanoissa piilee parhaimmillaan makuja, muotoja ja liikkeitä, ja ne avaavat kaikki aistit, niin että lapsi voi omassa mielessään piirrellä niillä kuvia. Sanoihin liittyy ja niillä luodaan muistoja, mielikuvia, tunteita ja tunnelmia. Räsynuket ja mollamaijat, haisulit ja hattivatit, peikot ja menninkäiset, pikkukarhut ja saapasjalkakissat, pepit ja eemelit, hirmuliskot ja talventörröttäjät kuljettavat pientä kuuntelijaa tai lukijaa sanojen rikkaaseen viidakkoon. Kuvakirjat, sarjakuvat, sadut, runot, tarinat ja kertomukset ovat värikkäiden ilmausten aarrearkkuja, joista lapsi poimii uusia sanoja, sanontoja ja sisältöjä. Jos jokin sana tai sanonta on outo, lapsi kyllä kysyy asiaa ja vaatii selitystä – toisin kuin me aikuiset, jotka kuuntelemme ja luemme ymmärtävän oloisina itsellemme täysin vieraitakin sanoja ja termejä. Lapsille kirjoittavien ilmauksille ei siis tarvitse asettaa ennakkosensuuria sen vuoksi, ettei lapsi ymmärtäisi jotakin sanaa tai sanontaa. Ainakin omat lapsiystäväni ovat kertoneet, että heistä juuri sellaiset, vielä oudot sanat ovat hauskoja ja mielenkiintoisia, koska niistä voi puhua muiden kanssa ja niiden sisältöä voi arvuutella.

Ollaan lähekkäin!

Lapselle lukeminen on molemmille osapuolille antoisaa. Kaikkein pienimmille lukeva aikuinen on tarvittaessa turva ja myös tulkki. On kuitenkin pyrittävä olemaan vaikuttamatta liikaa lapsen omiin käsityksiin ja mielikuviin. Näin läheinen aikuinen saattelee lasta parhaiten itsenäisen lukuharrastuksen pariin, ja itse kukin voi olla ylpeä aina, kun lapsi haluaa kertoa lukemastaan ja kokemastaan. Lapsen lähellä saa takuuvarmasti ihastella tämän avointa perspektiiviä ja vilpittömiä tulkintoja, kun ”Olipa kerran…” alkaa ja etenee.

Vinkki

Lapselle kannattaa hankkia pieni oma kotikirjasto. Silloin lempikirjoihin voidaan palata aina haluttaessa, sillä niistä saa joka lukukerralla jotain uutta irti. Laadukas lastenkirja tarjoaa elämyksiä vuosien ajan.

Marsa Luukkonen

Jaa artikkeli: