Tietoa aikuisille | Mitä tekemistä takapenkkiläisille?

Mitä tekemistä takapenkkiläisille?

Kun takapenkki täyttyy pienistä matkalaisista, kannattaa reissuvalmisteluja tehdessä kiinnittää erityishuomiota heidän viihtyvyyteen. Kun takapenkillä iloitaan, pystyy etupenkilläkin rentoutumaan.


Talviloma lähestyy ja valkoisena hohtavat hanget kutsuvat. Laskuja, latuja ja leppoisaa ulkoilua saattaa kuitenkin edeltää jopa satojen kilometrien automatka - eikä se osuus ole aina pelkkää nautintoa.

Ennen matkalle lähtöä on hyvä käyttää hetki aikaa suunnittelulle. Kun takapenkki täyttyy yhdestä tai useammasta pienestä matkalaisesta, kannattaa valmisteluja tehdessä kiinnittää erityishuomiota lasten viihtyvyyteen. Kun takapenkillä iloitaan, pystyy etupenkilläkin rentoutumaan.

Ykkösohje on, että matkaan ei kannata lähteä liian kiireellä. Siihen on hyvä varata riittävästi aikaa, jotta matkan aikana voi pitää kunnon taukoja. Koska nälkä on tunnetusti yksi suurimpia kiukuttelun syitä, on autokassiin viisasta pakata riittävästä evästä. Myös oma tyyny, viltti ja unikaveri helpottavat lapsen matkantekoa.

Automatkan ajaksi kannattaa lisäksi miettiä jo etukäteen erilaisia helppoja aktiviteetteja yksin, kaksin tai porukalla tehtäväksi - nappaa niihin vinkit alta!

Itsenäistä puuhaa takapenkkiläiselle

Pienetkin lapset tykkäävät piirtämisestä ja puuhatehtävistä. Erilaiset puuhakirjat tarjoavat monipuolista tekemistä eri-ikäisille lapsille. Tehtävien parissa taidot karttuvat kuin huomaamatta ja lapsi saa kokea oivaltamisen iloa. Pyyhittävien puuhakirjojen kanssa ei haittaa, vaikka piirtäisi vähän yli rajojen - tussin voi pyyhkiä pois, ja näin tehtävät voi tehdä uudestaan tai antaa seuraavalle lapselle tehtäväksi.

Lasten yhteiset matkapelit

Useamman lapsen kanssa matkustaessa lasten välille syntyy helposti kiistaa siitä, kuka saa touhuta minkäkin tehtävän parissa. Tämän välttämiseksi lapsille kannattaa miettiä myös yhteistä tekemistä - esimerkiksi erilaiset pelit, kuten laivanupotus, ristinolla tai korttipelit. Parhaimmillaan matkapelit kehittävät lapsen loogista päättelyä, vuorovaikutustaitoja sekä keskittymiskykyä - ja ennen kaikkea ovat hauskaa ajanvietettä.

Myös erilaisista puuhakorttipakoista riittää ajanvietettä niin automatkalle kuin koko loppulomallekin. Jos matkassa on eri-ikäisiä lapsia, useasta puuhakorttipakasta voi poimia mukaan mielekkäimmät tehtävät. Kortit voi esimerkiksi rei'ittää ja kiinnittää yhteen narulla tai avaimenperällä.

Hauskaa tekemistä koko autoporukalle

Koko perheen kesken on kiva pelata perinteisiä, helppoja autoleikkejä. Omilta lapsuusaikojen automatkoilta mieleen voivat muistua esimerkiksi laiva on lastattu -leikki sekä rekisterikilpien ja tietyn väristen autojen bongailu.

Takuuvarmana tunnelman keventäjänä toimivat vitsit, joita jokainen voi keksiä vuorollaan vaikkapa yhdessä sovitusta aiheesta. Jos vitsien itse keksiminen tuntuu vaikealta, voi vitsejä ja erilaisia arvoituksia lukea vuorotellen valmiista vitsikorteista. Vitsien ja arvoitusten miettiminen on tehokasta jumppaa lapsen mielikuvitukselle.

Tutustu Oppi&ilon parhaisiin automatka-tuotteisiin, joilla pidät takapenkkiläiset tyytyväisinä:

3-4-vuotiaille:

Pyyhittävä Heikun keikun puuhakirja

  • Pyyhittävän puuhakirjan värikkäät tehtävät kehittävät kynänkäyttöä, hahmottamista ja keskittymiskykyä.


4-6-vuotiaille:

Oivalluksen iloa -puuhakortit

  • Pakallinen oivaltavan hauskoja tehtäviä, joissa tutustutaan kirjaimiin ja numeroihin, opitaan hahmottamista ja päättelyä sekä muita taitoja. Paketti sisältää poispyyhittävän tussin, jolla tehtävät voi tehdä yhä uudelleen.


7-vuotiaista ylöspäin:

Puuhatäräys-puuhakortit

  • Paketti sisältää 50 kaksipuolista tehtäväkorttia vastauksineen sekä poispyyhittävän tussin, jolla tehtävät voi tehdä yhä uudelleen.


Pelipakka-puuhakortit

  • Sisältää 45 hauskaa peliä, jotka kehittävät loogista päättelyä, sosiaalisia taitoja ja keskittymiskykyä. Pelipakka sisältää pelialustojen lisäksi kaksi pyyhittävää tussia ja nopan.


Värikkäät raaputuspiirrokset

  • Sisältää 15 värikästä ja hologramminhohtoista raaputuspohjaa sekä puisen raaputuskynän, jonka avulla sivuilta paljastuu väri-ilottelu. Mukaan ei tarvita tusseja.


Koko autoporukalle:

Automatkojen pelastus -harrastuspakka

  • Automatkojen pelastus -kortit sisältävät arvuuttelu- ja bongailukisoja, vitsejä sekä leikkivinkkejä.


Vitsipakka-puuhakortit

  • Sisältää 69 hassunhauskaa arvoitusta sekä ohjeita omien vitsien keksimiseen.



Jaa artikkeli: