3
  • Minä osaan
  • Lautapelit pitävät pintansa
  • Minä osaan

    Lautapelit pitävät pintansa

    Viisi hyvää syytä viettää peli-iltaa perheen kesken

    Lautapeleistä on iloa ja hyötyä

    1. Tehdään yhdessä!
      Lautapeleillä on ylivertainen kilpailuvaltti ajanvietteenä: niitä pelataan porukassa. On eri asia kokoontua pelaamaan yhdessä pöydän ääreen kuin räpeltää älylaitteita vierekkäin sohvalla. ”Mikään muu ajanviete ei tarjoa samanlaista sosiaalisuutta kuin lautapelit”, vakuuttaa lautapeliharrastaja ja lautapeliopas.fi-sivuston päätoimittaja Mikko Saari.
    2. Opetellaan olemaan ihmisiksi!
      Perheen yhteinen peli-ilta on jaettua iloa, oivalluksia ja toisen ymmärtämistä. Lautapelit opettavat voittamaan ja häviämään – iloitsemaan onnistumisista ja sietämään pettymyksiä. ”Pelaaminen kehittää ajattelun joustavuutta, sillä pelatessa täytyy ottaa haltuun ja noudattaa uusia sääntöjä”, Saari kuvailee.
    3. Ollaan porukassa!
      Yhteinen aika perheen kesken on korvaamatonta. Aina ei tarvitse lähteä lomareissulle. Peliviikonloppu herkuilla höystettynä on elämys kaikille.
    4. Osoitetaan välittämistä!
      Lapsi kasvaa vanhempiensa huomiosta. Yhteinen tekeminen on rakkaudenosoitus: Olet minulle tärkeä. Haluan viettää aikaa kanssasi.
    5. Pidetään hauskaa!
      Jo muinaiset egyptiläiset sen tiesivät: lautapelejä pelatessa viihtyy. Pelin käänteet ja yhdessäolo vievät mukanaan.

    Tutustu Oppi&ilon lautapeleihin!

    Avainsanat: lautapelit
    Kenelle: Vanhemmat


    Sinua ehkä kiinnostaa myös

    Minä osaan

    Lapsi oppii leikiten

    Minä osaan

    Ohjelmointiajattelun ymmärtäminen on tärkeää lapsille

    Minä osaan

    Vinkkejä tunnetaitojen harjoitteluun kotona