Oppimisesta ei saa tarpeekseen, kun se on riittävän hauskaa. Kukapa ei pitäisi oivaltamisesta ja itsensä voittamisesta? Oppi&ilo tarjoaa matkaoppaaksi viisasten valtakuntaan tuotteet, joihin eturivin tekijät ovat loihtineet herkullisen valikoiman hauskaa ja kannustavaa seikkailua oppimisen maailmassa. Nauru raikukoon!
Jari Sinkkosen vinkit lahjaostoksille:
Näin valitset lapselle joululahjan

Joulu on tulossa ja lahjakauppa alkaa käydä kuumana. Oikeanlaisen lahjan valitseminen voi olla hankalaa, ja vielä hankalammaksi se käy, kun tahtoisi ostaa lähipiirin lapsille jonkin hauskan mutta samalla kehittävän lahjan. Onko tämä aivan mahdoton yhtälö?

Lasten koko elämä on yhtä oppimista, he oppivat lähestulkoon mistä tahansa. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, Pelastakaa lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen muistuttaa, että kaikki on kiinni mielihyvästä: ilman sitä oppiminen on varsinaista tervanjuontia.
- Lapset tekevät mielellään asioita, jotka ovat heidän mielestään hauskoja, ja joiden parissa he tuntevat saavuttavansa jotain. He eivät ajattele oppivansa siinä samassa, vaan se tulee sivutuotteena, Sinkkonen sanoo.
Oppimisen kannalta tärkeää on se, millaiseksi lapsi tuntee olonsa. Kun hänellä on turvallinen olo ja hän on kiinnostunut jostakin asiasta, hän oppii ilman opettamistakin jatkuvasti uutta.



Kannusta, älä tyrkytä

Lapsen vanhempien tehtävänä on tarjota lapselle mahdollisuus oppia. Oppimista ei pidä kuitenkaan suorittaa järjestelmällisesti vaan se on hyvä pitää leikinomaisena.
- Moni lapsi oppii esimerkiksi lukemaan jo ennen kouluikää niin, että hänelle luetaan ääneen, tai yhdessä pelataan kirjaimiin liittyviä pelejä. Lapsen kiinnostuksen herääminen kannattaa hyödyntää, mutta tuputtaminen ei ole oikea keino, muistuttaa Oppi&Ilo-tuotesarjan tekijä Riitta Nisonen, joka on tehnyt pitkän uran myös rehtorina ja oppikirjailijana.

Myös lastenpsykiatri Jari Sinkkonen varoittaa liiallisesta tyrkyttämisestä: ylhäältä käsin opettamalla ei saa aikaan hyvää jälkeä. - Sain kerran arvioitavakseni lastenkirjan, jonka ajatuksena oli, että jokaisessa tarinassa oli jokin opetus. Se oli aivan hirveä tekele! Sormi pystyssä saarnaaminen ei toimi, vaan lasten kanssa pitää puhua.

Pelit ja leikit opettavat

Mitä lapset sitten voivat oppia leikkien ja pelien avulla? Aivan pienten lasten kohdalla lähdetään liikkeelle kädentaidoista, hienomotoriikasta ja hahmottamisesta.
- Jokainen lapsi oppii ja haluaa oppia omaan tahtiinsa. Esimerkiksi meiltä ostetaan eniten esikouluikäisille lapsille tarkoitettuja pelejä ja puuhakirjoja, ja kysynnässä näkyy selkeä piikki joulun alla, Riitta Nisonen kertoo.

Opettavainen, mutta samalla hauska lahja lapselle on esimerkiksi kirja, tehtävävihko tai jokin tekemiseen aktivoiva peli. - Muun muassa klassiset lautapelit ovat hyvä lahjavaihtoehto. Pelatessa lapsi on aikuisen kanssa aivan tasaveroinen, sillä kummankin mahdollisuudet voittaa ovat yhtä suuret. Lapsi oppii voittamisen riemua ja häviön sietämistä.

Kainaloon: Entäs ne tietokonepelit?

Kaupat ovat täynnä eri-ikäisille lapsille tarkoitettuja tietokonepelejä. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen ei kuitenkaan suosittele niitä ensimmäiseksi joululahjavaihtoehdoksi. Lasten keskeneräinen keskushermosto on altis riippuvuuksille ja tietokonepelit ovat nimenomaan koukuttavaa ajanvietettä.

- Elektronisten pelien pelaamiseen käytettävä aika ja pelien koukuttavuus ovat kasvaneet huolestuttavasti. Lapset saattavat kiristää vanhempiaan lupaamalla, että syövät lautasensa tyhjäksi, jos saavat lisää peliaikaa. Tai vanhemmat voivat lahjoa lapsen tekemään jotain lupaamalla lisäaikaa. Tästä lapsi oppii aivan vääriä asioita, Sinkkonen sanoo.

Sinkkonen ei laita lasten tietokonepelejä kokonaan pannaan, mutta suosittelee selvittämään tarkkaan, millainen peli on kyseessä, ja mitä lapsen päässä liikkuu hänen pelatessaan.
- Peleissä on ikärajat ihan syystä. Lapsen on saatava olla lapsi eivätkä vanhemmat saa tunkea hänelle vanhemmille lapsille tarkoitettuja leluja.

 
Joulupukki matkaan jo käy

Vuoden odotetuin juhla on jo ovella. Lapset kirjoittavat toivelistaa joulupukille ja innokas aaton odotus alkaa joulukalenterin ensimmäisen luukun avauduttua. Pian on myös aika kääriä lahjat paketteihin. Jotta joulupukki osaa aattona jakaa lahjat oikeisiin osoitteisiin, lahjapakettiin kannattaa kiinnittää pakettikortti. Saat alta tulostettua kauniit pakettikortit lahjoihin.

Pakettikortteja voit käyttää joko tarrojen tapaan, jolloin ne liimataan suoraan lahjapaketin päälle. Tai voit tehdä näistä kortteja tulostamalla ne hieman normaalia paksummalle paperille tai liimaamalla tulosteen kartongille. Käyttämällä värillistä kartongia saat korteista vieläkin hienommat. Lasten kanssa pakettikortteja voi koristella lisää kimalleliimalla ja erivärisillä hileillä.


Hyvää mieltä jouluksi

Ostamalla joululahjaksi Oppi&ilo-tuotteita verkkokaupastamme tuet HelsinkiMission arvokasta työtä. Lahjoitamme joulukuun aikana tehtyjen ostojen loppusummasta 10% hyvään tarkoitukseen. Muista käyttää tilauslomakkeella HelsinkiMissionin koodia: EFH79AEN

Muista: kolmen tuotteen tilaajalle toimitus veloituksetta!
Tilaa 16.12.2011 mennessä, niin paketit ehtivät perille jouluksi.


Taika-avain


Mikä ihmeen Taika-Avain?>>


Äänestä paras Oppi&ilo joululahja

Äänestä nettisivuillamme paras Oppi&ilo-joululahja ja osallistu arvontaan. Luvassa kolme viikottain vaihtuvaa kilpailua, joissa pääsee valitsemaan mieluisimman pakan, kirjan tai pelin.

Eniten ääniä saanut peli -20% alennuksessa noin viikon äänestyksen jälkeen.


Liity uutiskirjeen postituslistalle » Kerro Oppi&ilo:sta tutulle » Voit lähettää palautetta tästä »
Uutiskirjeen osoitelähde: Oppi&ilo-asiakasrekisteri
Mikäli et enää halua saada uutiskirjettä, voit peruuttaa sen tästä