logo.gif naurua.gif
Lokakuu 13. 2010

Lapsen kasvaminen ja kehitys on kiehtovaa aikaa, johon liittyy monia vaiheita. Tästä osiosta löydät kiinnostavia artikkeleita täynnä tietoa ja uusia näkökulmia lastenkasvatukseen, -hoitoon, oppimiseen ja muihin lasten elämään liittyviin teemoihin.

Olipa kerran…

On aina yhtä ihana tunne, kun pieni lapsi ojentaa kirjan, pyytää lukemaan sitä ja kaivautuu kainaloon kuuntelemaan. Siinä sitten istumme lumoutuneina yhdessä, ja mielikuvituksemme saa siivet. Yhtä ihana on katsella lasta, joka lojuu sängyllä tai sohvan nurkassa uppoutuneena lukemaan itselleen mieluista kirjaa.

Annetaan mielikuvitukselle kyytiä!

Muistan aina sen hetken, kun sain ensimmäisen oikean oman kirjan. Kirja oli ”Taikatiuku”, siinä oli kuunnelmasatuja, ja sen oli toimittanut lapsuuteni legendaarinen radiotoimittaja Markus-setä. Itse en osannut tuolloin vielä lukea, mutta mummoni luki kirjan satuja minulle ääneen. Odotin malttamattomana ensimmäistä lukutuokiota, ja jo Taikatiuku-sadun ensimmäiset virkkeet saivat mielikuvitukseni lentoon: ”Suuren sankan metsän reunassa oli kerran pieni, punainen mökki. Siinä asusti vanha Martta-muori kahden lapsenlapsensa kanssa.” Tuo metsänhaltijattaresta, karhusta, Mylly-Matista, hevospaimenesta, Kultakutrista, Isovelhosta, kotitontusta ynnä muista kiehtovista hahmoista kertova ”aarrearkku” on yhä kunniapaikalla kirjahyllyssäni.

Olin ihan pienenä katsellut kuvakirjoja, mutta Taikatiuku oli minusta ”oikea kirja”, koska siinä oli paljon tekstiä ja vain muutama kuva. Kun mummo luki, sain itse kuvitella henkilöt ja satuhahmot, maisemat ja eläimet, surut, pelot ja ilot. Kaikki aistit valpastuivat tekstin avulla, eivätkä kuvat antaneet liiaksi valmiita vastauksia. Ääneen lukeminen ruokki mielikuvitustani, ja uskalsin heittäytyä omien tunne-elämysteni rikkaaseen maailmaan. Rohkenin syöksyä vaarallisiin seikkailuihin ja kokea selkäpiitäkarmivan jännityksen ja sadun onnellisen lopun synnyttämän helpotuksen omalla tavallani mummon turvallisessa kainalossa.

Rikastutetaan sanavarastoa!

Sanat synnyttävät teksteistä monenlaisia tunteita ja tulkintoja – ja niin on myös lastenkirjoissakin tarkoitus. Sanoissa piilee parhaimmillaan makuja, muotoja ja liikkeitä, ja ne avaavat kaikki aistit, niin että lapsi voi omassa mielessään piirrellä niillä kuvia. Sanoihin liittyy ja niillä luodaan muistoja, mielikuvia, tunteita ja tunnelmia. Räsynuket ja mollamaijat, haisulit ja hattivatit, peikot ja menninkäiset, pikkukarhut ja saapasjalkakissat, pepit ja eemelit, hirmuliskot ja talventörröttäjät kuljettavat pientä kuuntelijaa tai lukijaa sanojen rikkaaseen viidakkoon.

Kuvakirjat, sarjakuvat, sadut, runot, tarinat ja kertomukset ovat värikkäiden ilmausten aarrearkkuja, joista lapsi poimii uusia sanoja, sanontoja ja sisältöjä. Jos jokin sana tai sanonta on outo, lapsi kyllä kysyy asiaa ja vaatii selitystä – toisin kuin me aikuiset, jotka kuuntelemme ja luemme ymmärtävän oloisina itsellemme täysin vieraitakin sanoja ja termejä. Lapsille kirjoittavien ilmauksille ei siis tarvitse asettaa ennakkosensuuria sen vuoksi, ettei lapsi ymmärtäisi jotakin sanaa tai sanontaa. Ainakin omat lapsiystäväni ovat kertoneet, että heistä juuri sellaiset, vielä oudot sanat ovat hauskoja ja mielenkiintoisia, koska niistä voi puhua muiden kanssa ja niiden sisältöä voi arvuutella.

Ollaan lähekkäin!

Lapselle lukeminen on molemmille osapuolille antoisaa. Kaikkein pienimmille lukeva aikuinen on tarvittaessa turva ja myös tulkki. On kuitenkin pyrittävä olemaan vaikuttamatta liikaa lapsen omiin käsityksiin ja mielikuviin. Näin läheinen aikuinen saattelee lasta parhaiten itsenäisen lukuharrastuksen pariin, ja itse kukin voi olla ylpeä aina, kun lapsi haluaa kertoa lukemastaan ja kokemastaan. Lapsen lähellä saa takuuvarmasti ihastella tämän avointa perspektiiviä ja vilpittömiä tulkintoja, kun ”Olipa kerran…” alkaa ja etenee.

Marsa Luukkonen


Oppi&ilo -tuotesarjasta löytyy satukirjoja yhteisiin hetkiin:

Suin päin Summanmutikkaan

Sikin sokin Summanmutikassa

Heti hätiin

KOMMENTOI

* Nimimerkki:
* Otsikko:
* Kommentti:
Sähköposti:

Ehdot

Käyttäjän velvollisuudet

Käyttäjä vastaa siitä, että hänen julkaistavaksi lähettämä aineisto on lain ja hyvän tavan mukaista eikä loukkaa kolmannen oikeutta. Käyttäjä vastaa rajoituksetta kaikesta lain tai hyvän tavan vastaisesta käytöstä Oppi&ilo:lle, muille Käyttäjille ja kolmansille aiheuttamastaan vahingosta täysimääräisesti.

Oppi&ilo:n velvollisuudet ja oikeudet

Oppi&ilo:llä on oikeus, mutta ei velvollisuutta, toimituksellisesti muokata tai olla julkaisematta käyttäjän julkaistavaksi lähettämää aineistoa.

Kommentin saa julkaista verkkokeskustelussa
* Olen lukenut keskustelun ehdot ja hyväksynyt ne

Vahvistuskoodi

Oppi&ilo-sivuille lähetetään koneellisia mainosviestejä ulkomailta. Tämän takia haluamme varmistaa vahvistuskoodilla, että kirjoittaja on suomenkielentaitoinen ihminen. Ota tarvittaessa yhteyttä asiakaspalveluun. Ole hyvä ja kirjoita vahvistuskoodiksi isoin kirjaimin suomen kielellä se Suomessa yleinen havupuu, joka on myös numero. Vihje: ei mänty eikä kataja.

Vastaus:


* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

KOMMENTIT

Ei kommentteja.

Artikkelit

Uusimmat artikkelit

Seurapelit ovat pop
Olipa kerran…
Ihanat, kamalat lelut
Lähimetsästä lähikauppaan
Vahva itsetunto luodaan lapsuudessa
Anna tilaa lapsen ajattelulle
Kielitaito tarttuu lapseen
Asenteet uusiksi
Lapsi oppii leikiten
Jippii, synttärit!

Arkisto

Tekijät ja persoonat

Minna Kunttu
Marjo Lähdemäki-Kempas
Aarne Kempas
Paria Eskandari
Tiina Eskola
Ville Granroth
Lotta Hagström
Eeva Liisa Hellsten
Kira Hurme
Kira Hurme
Anu Kahri
Minna Kalajoki
Noora Karma
Kaisa Kiiveri
Riitta Kittilä
Raija Kuja-Kyyny-Pajula
Sara Lumme
Titti Miettinen
Aulikki Miettinen
Jani ja Tero Moliis
Marita Mäntyvaara
Riitta Nisonen
Hellevi Putkonen
Tarja Raninen
Hannele Saari
Mari Savio
Jussi Sinnemäki
Ann-Mari Sintonen
Liisa Suomela
Sirkka Suomi-Vihonen
Minna Tienhaara
Elfi Turpeinen
Markku Töllinen
Paul Westlake

 
painikeHaepainike

Verkkokauppa



Palaute | Yhteystiedot | Yhteistyökumppanit & media | Käyttöehdot & henkilötietojen käsittely | Myyntipisteet | Sanoma Pro Oy
Oppi&ilo on tietoja ja taitoja kehittävä tuotesarja 0-12 vuotiaille lapsille.