logo.gif naurua.gif
Marraskuu 20. 2012

Lapsen kasvaminen ja kehitys on kiehtovaa aikaa, johon liittyy monia vaiheita. Tästä osiosta löydät kiinnostavia artikkeleita täynnä tietoa ja uusia näkökulmia lastenkasvatukseen, -hoitoon, oppimiseen ja muihin lasten elämään liittyviin teemoihin.

Lautapelejä, pallopelejä ja hyppelyä – näin kannustat lastasi liikkumaan tarpeeksi

Lautapelejä, pallopelejä ja hyppelyä – näin kannustat lastasi liikkumaan tarpeeksi

Syksyllä ilmojen kylmetessä ja iltojen pimentyessä lapset eivät enää telmi ulkona yhtä paljon kuin kesällä. Liikkumista ei kuitenkaan pidä vähentää, sillä mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee liikuntaa kehityksensä tueksi. Tutkimusten mukaan osa lapsista liikkuu aivan liian vähän, joten nyt on hyvä aika ottaa erilaiset leikit ja pelit avuksi ja kannustaa lapsia liikkeelle.

Pihalla leikkivät ja kirmailevat lapset ovat meille kaikille tuttu näky. Monelle tuleekin yllätyksenä, että tutkimusten mukaan alle kouluikäiset lapset eivät kuitenkaan liiku tarpeeksi.

- Tässäkin asiassa on tapahtunut polarisoitumista, eli osa lapsista liikkuu todella paljon ja osa todella vähän. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee liikuntaa. Alle kouluikäisten pitäisi liikkua pari tuntia päivässä, ja vähintään kerran päivässä liikkumisen pitäisi olla niin vauhdikasta, että hengästyttää ja tulee hiki, kertoo varhaiskasvatuksen asiantuntija Elina Pulli.

Riittävä liikunta on lasten kehitykselle elintärkeä asia samalla tavalla kuin ravinto ja uni. Liikkuminen on lapsille tapa olla ja oppia, ja se on myös hyväksi terveydelle.

- Pienten lasten kohdalla liikkuminen ei ole samanlaista kuin aikuisilla, jotka varta vasten lähtevät lenkille tai salille, vaan he pelaavat, leikkivät, kiipeävät portaita ja liikkuvat luonnostaan.

Haasteita tekemiseen
Pientä lasta kannustetaan liikkumaan ensimmäisen kerran silloin, kun hän opettelee kävelemään. Kannustus saattaa kuitenkin paria vuotta myöhemmin ottaa takapakkia, kun juoksevaa ja kiipeilevää lasta käsketäänkin rauhoittumaan ja varoitetaan satuttamasta itseään.

- On aivan selvää, että joissain tilanteissa lapsia pitääkin toppuutella. Lapselle voi kuitenkin myös ehdottaa vaikka hyppimistä yhdellä jalalla tai juoksemista takaperin, jolloin vauhti ja vaaralliset tilanteet vähenevät, ja lapsi saa uusia haasteita, Pulli ehdottaa.

Uudet haasteet ja yllätyksellisyys ovat liikkumisessa elintärkeitä. Haasteet eivät kuitenkaan saa olla niin vaikeita, että lapsen innostus lopahtaa heti alkumetreillä.

- Lapsi saa motivaatiota ja iloa siitä, että pääsee tekemään jotain, minkä osaa hyvin. Aikuiset voivat pikkuhiljaa lisätä monipuolisuutta ja vaikeuttaa asioita sekä myös muistuttaa, että pelkkä yrittäminenkin riittää.

Pelit kannustavat liikkumaan
Yksi tärkeimmistä lasta liikuttavista leluista on yksinkertaisesti pallo. Sitä voi vierittää, kierittää, ottaa kiinni ja heitellä, sen ympärille voi kehitellä paljon erilaisia pelejä ja se auttaa lasta oppimaan muun muassa avaruudellista hahmottamista ja voiman käyttöä. Perinteisesti rauhallisiksi puuhiksi miellettyjä pelejäkään ei kuitenkaan pidä unohtaa.

- Esimerkiksi kaikki tietokonepelit eivät välttämättä ole vain paikallaan istumista, vaan nekin voivat liikuttaa koko kehoa. Itse olen kuitenkin enemmän perinteisten lautapelien kannalla, sillä niidenkin joukosta löytyy nykyään pelejä, jotka liikuttavat pelinappuloiden sijasta koko lasta, Elina Pulli kertoo.

- Erilaiset liikuntatehtäviä antavat pelit kannustavat lapsia liikkumaan, mutta opettavat myös häviämistä sekä sitä, että pärjääminen voi olla kiinni taidon sijaan myös tuurista. Vaikka pelit kehittävät ja kasvattavat lasta, ne voivat olla myös hauskoja.

Faktaa:
- Syksyllä ilmestyvä Telmivät tenavat -lautapeli on lapsille suunnattu liikunnallinen sisäpeli.
- Pelin antamat monipuoliset liikuntatehtävät tukevat pienen lapsen kehitystä hauskalla ja yllätyksellisellä tavalla.
- Liikkumisen lisäksi lapset pääsevät oppimaan sosiaalisia taitoja kuten voittamista, häviämistä sekä sääntöjen noudattamista.
- Peli on tarkoitettu 3–6-vuotiaille lapsille ja se on suunniteltu niin, että lapset osaavat pelata sitä myös keskenään.

Lisätietoja:
Karri Sunnarborg
Johtaja, kuluttajaratkaisut
Sanoma Pro Oy
Puh. 040 562 4549
karri.sunnarborg@sanomapro.fi

KOMMENTOI

* Nimimerkki:
* Otsikko:
* Kommentti:
Sähköposti:

Ehdot

Käyttäjän velvollisuudet

Käyttäjä vastaa siitä, että hänen julkaistavaksi lähettämä aineisto on lain ja hyvän tavan mukaista eikä loukkaa kolmannen oikeutta. Käyttäjä vastaa rajoituksetta kaikesta lain tai hyvän tavan vastaisesta käytöstä Oppi&ilo:lle, muille Käyttäjille ja kolmansille aiheuttamastaan vahingosta täysimääräisesti.

Oppi&ilo:n velvollisuudet ja oikeudet

Oppi&ilo:llä on oikeus, mutta ei velvollisuutta, toimituksellisesti muokata tai olla julkaisematta käyttäjän julkaistavaksi lähettämää aineistoa.

Kommentin saa julkaista verkkokeskustelussa
* Olen lukenut keskustelun ehdot ja hyväksynyt ne

Vahvistuskoodi

Oppi&ilo-sivuille lähetetään koneellisia mainosviestejä ulkomailta. Tämän takia haluamme varmistaa vahvistuskoodilla, että kirjoittaja on suomenkielentaitoinen ihminen. Ota tarvittaessa yhteyttä asiakaspalveluun. Ole hyvä ja kirjoita vahvistuskoodiksi isoin kirjaimin suomen kielellä se Suomessa yleinen havupuu, joka on myös numero. Vihje: ei mänty eikä kataja.

Vastaus:


* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

KOMMENTIT

Ei kommentteja.

Artikkelit

Uusimmat artikkelit

Lautapelejä, pallopelejä ja hyppelyä – näin kannustat lastasi liikkumaan tarpeeksi
Seurapelit ovat pop
Olipa kerran…
Ihanat, kamalat lelut
Lähimetsästä lähikauppaan
Vahva itsetunto luodaan lapsuudessa
Anna tilaa lapsen ajattelulle
Kielitaito tarttuu lapseen
Asenteet uusiksi
Lapsi oppii leikiten

Arkisto

Tekijät ja persoonat

Minna Kunttu
Marjo Lähdemäki-Kempas
Aarne Kempas
Paria Eskandari
Tiina Eskola
Ville Granroth
Lotta Hagström
Eeva Liisa Hellsten
Kira Hurme
Kira Hurme
Anu Kahri
Minna Kalajoki
Noora Karma
Kaisa Kiiveri
Riitta Kittilä
Raija Kuja-Kyyny-Pajula
Sara Lumme
Titti Miettinen
Aulikki Miettinen
Jani ja Tero Moliis
Marita Mäntyvaara
Riitta Nisonen
Hellevi Putkonen
Tarja Raninen
Hannele Saari
Mari Savio
Jussi Sinnemäki
Ann-Mari Sintonen
Liisa Suomela
Sirkka Suomi-Vihonen
Minna Tienhaara
Elfi Turpeinen
Markku Töllinen
Paul Westlake

 
painikeHaepainike

Verkkokauppa
VINKURA JA L...

Tutustu
Kaikki tuotteet

VINKURA JA LENKURA



Palaute | Yhteystiedot | Yhteistyökumppanit & media | Käyttöehdot & henkilötietojen käsittely | Myyntipisteet | Sanoma Pro Oy
Oppi&ilo on tietoja ja taitoja kehittävä tuotesarja 0-12 vuotiaille lapsille.